perjantai 18. toukokuuta 2018

BH-koe Imatra | Kusti & Kärppä

Samaan aikaan kun me Martan kanssa istuttiin siellä Kajaanin auringon alla, kävi Nikke Kustin ja Kärpän kanssa BH-kokeessa Imatralla.

Olikohan se maaliskuuta kun alkoi Imatran SPL:n järjestämä BH-kurssi, joka sitten "huipentui" tiistain kokeeseen. Nikke oli jo aiemmin ilmoittautunut Kärpän kanssa kurssille ja ekalla treenikerralla mie olin mukana ja kun ryhmässä sattui olemaan tilaa niin otettiin sitten osaa Kustinkin kanssa, miksipäs ei... 😁
Tajusin vasta myöhemmin, että miun on oltava koulussa koepäivänä, joten Nikkepä sai sitten ohjastaa pyrrinkin.

Suorituksia ei ole valitettavasti videolla. Muutamat pienet mokat meni kuulemma kartturin käskytysvirheiden piikkiin. Helteistä oli kentällä, mutta koirat tsemppasivat hyvin. Kusti pysyi koko paikkamakuun aloillaan, Kärppä oli noussut ja siirtynyt hitusen, mutta seisoi loppuun asti sitten niillä sijoilla.

Läpi meni siis molemmilla. Tästä jatketaan! 😊🙌

tiistai 15. toukokuuta 2018

Kasa kuulumisia


Täällä myö istutaan Martan kanssa nurmella asuntolan edustalla Kajaanissa. Koulupäivistä 2/3 on takana ja tämän viikon jälkeen on vielä yhdet lähijaksot sekä toukokuulla että kesäkuulla, jonka jälkeen sitten valmistaudutaan omatoimisesti loppuvuodelle sijoittuvaan näyttöön. Tällä viikolla meitä on ollut ryhmästä paikalla vain murto-osa, joten hierottavia koiria on riittänyt mukavasti. Asiakkaat on olleet tällä kertaa ”virallisesti vaivaista” porukkaa, lukuun ottamatta Marttaa, jolla tosin oli jumeja enemmän kuin viimeksi.
Eiliselle illalle meidän luokalle oltiin järkätty dobo-tunti. Olin jokseenkin kärryillä millaisesta touhusta on kyse, mutten ollut aiemmin kokeillut moista. Kokemus oli positiivinen ja etenkin se oma kikkailu ja tasapainottelu pallolla herätti ajatuksia, että tässähän ois kiva kehittyä (kehittymisen varaa nimittäin todellakin olisi 😅).
Dobo.fi-sivulta lainattuna: Dobo on uusi, Suomessa kehitetty koiran ja ohjaajan yhteinen liikuntamuoto. Dobo on suunniteltu kasvattamaan sekä ohjaajan että koiran lihaskuntoa, kehonhallintaa, liikkuvuutta ja tasapainoa.
 


Kusti (Gou) täytti perjantaina 11.5. 7-vuotta! Kuluneita vuosia on onneksi saatu viettää terveinä ja erinäisten ”kilpailusaavutusten” lisäksi Kustista on tullut vuosien saatossa isä kolmelle pentueelle, isoisä sekä setä. Viimeaikoina pyrri on kerännyt erityisen paljon huomiota ja kehuja etenkin  tekemisenmeiningillään, teknisellä osaamisellaan (toko) ja taistelutahdollaan.  Kaikilla erikoisuuksillaan mun elämäni koira!

surkea pyrri ja sen kesämaha
5. ja 6.5. meillä oli paikat rallytokon avoimeen luokkaan Hyvinkäälle, mutta mulla ei vaan ollut lainkaan kisafiilistä kyseisenä viikonloppuna, joten jätettiin karkelot välistä. Mätsäreissä kävin viime viikolla kahdesti Martan ja Kustin kanssa. Imatralta Martalle pun2 ja Kustille sin2. Savitaipaleelta Martalle sin1 bis2 ja Kustille pun2 sekä rallytokomöllistä avo97p.

Taavin kanssa on ollut viime viikkoina vähän terveysmurheita, mutta palaan niihin sitten erikseen enemmän. 
Mainitaan nyt loppuun vielä, että vihdoin eilen Kennelliitto vahvisti kennelnimianomukseni! Tiedä sitten tuleeko nimelle koskaan käyttöä, mutta onpahan nyt olemassa kerta kasvattajakurssikin on suoritettuna. Jos joskus vuuuosien päästä siis törmäät kennel Ilmiselvä:n koiraan, niin se on sitten miulta! 😂

tiistai 1. toukokuuta 2018

Treenikuvia

Viime keskiviikkona otin Hyvinkäältä mukaan pari vahvistusta laumaan. Hauska viisikko, mutta on myönnettävä, että elämä on kyllä helpompaa vähän pienemmän köörin kanssa 😅
Torstaina saatiin pitkästä aikaa kuvia treeneistä, kiitos Riikka!