perjantai 20. elokuuta 2021

Vuoden eka, toivottavasti ei vika

 Kello on 00.11. Toinen puoli aivoista käskee nukkumaan kun taas toinen puoliskoista keksii hoitaa alta pois yhden kirjanpitoasian, kahlata verkkokauppoja etsien uutta kuoritakkia (tarvetta ei ylläri ole, mutta kuolatahan voi aina) sekä suoltaa tänne turhaakin turhempia löpinöitä (jälleen kerran) erittäin pitkästä aikaa. Blogi on pyörähtänyt mielessä kevään ja kesän aikana kerran jos toisenkin ja jostain syystä näin käy aina nukkumaanmenon aikaan, eikä sitten vahingossakaan vaikkapa keskellä päivää lounaan ja töiden "tyhjässä" välissä. Että niih. 

Koiraharrastusten puolesta tulosten päivittely jää harvinaisen lyhyeksi. Ainoa koiratapahtuma, -kisa tms, johon tänä vuonna on päästy, oli Luumäen ryhmänäyttely 1.8. Pienenä haaveena on mielessä elänyt ryhmäsijoitus näyttelystä ja nythän sekin kävi toteen kun Taavi yllätti ja sijoittui isossa 7&8-ryhmässä kolmanneksi! Nastasti-koirilla oli muutenkin loistava päivä ja tämä päivä jää mieleen varmasti pitkäksi aikaa 😊


Agilitykisoissa ei oo käyty muuten ko talkoilemassa ja koko rakas harrastus tuntuu juuri nyt olevan "taakse jäänyttä elämää" vaikkei se sitä todellisuudessa ole. Nykyisestä koiralaumasta tuskin kuitenkaan löytyy enää sitä tavoitteellisempaa harrastuskaveria tähän lajiin. Pahimman harmituksen mentyä ohi, on mielessä taas pyörinyt kaikenlaista muuta mihin panostaa. Motivaatio... älä karkaa taas mihkään!

Koirien terveysvaivojen tiimoilta ollaankin sitten oltu tehokkaampia ja yhtä sun toista on osunut kohdalle. Vuoteen 2021 on mahtunut mm. yhdelle diagnoosi lonkkien nivelrikosta ja spondyloosista, toiselle sappivaivaa ja närästystä, ranteiden ja varpaan oireilevaa nivelrikkoa, kolmannelle sappivaivaa ja närästystä, sekä neljännelle toistaiseksi mysteeriksi jääneitä neurologisia oireita rasituksen yhteydessä. Onhan siinä jo ihan mukavasti kaikenlaista. 

(c) Jenni Hyytiäinen

Töitä on riittänyt etenkin nyt viimeisimpien kuukausien aikana ja olo on sen suhteen tietysti tosi onnellinen! Oon ylpeä siitä missä pisteessä olen nyt ja tulevaa odotan innolla. Pieniä muutoksia suunnitteilla ja tavoitteena olisi koko ajan kehittyä niin työn tekijänä kuin myös yrittäjänä. 

Jos jaksoit lukea tänne asti, onnittelut! Ja papukaijanmerkki allekirjoittaneelle jos saan päivitettyä toisenkin kerran tänä vuonna. Se on ainakan tosi kovasti tavoitteena, kuten aina aiemminkin...🙊

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti