lauantai 28. tammikuuta 2017

Nälkävuodet

Pikkuhiljaa on kaksi vuotta kulunut näiden syömisongelmien kanssa. 
Tein kahta työtä ja runsaasti viikkotunteja kesästä 2014 vuoden vaihteeseen. Syöminen oli perusterveellistä, mutta suuhun meni paljon myös kaikenlaista roskaa. Loppuvuodesta 2014 päätin kiinnittää huomiota ruuan laatuun (terveellisyyteen) ja syömisaikoihin. Liikunta lisääntyi runsaasti, kun vuoden vaihteessa jättäydyin pois toisesta työstä. Oli kuntosalia, juoksua, kotikuntopiiriä, työmatkapyöräilyä ja pitkiä lenkkejä koirien kanssa. Poikkis oli viikot muualla koulussa, joten arkipäivät vedin täysillä liikkuen, tarkasti syöden ja viikonloppuna sai vähän höllätä (liikuntana vain lenkit koirien kanssa). Nopeasti totuin tähän "elämäntapaan" ja se tuntui mahtavalta. Olo oli parempi kuin ikinä! Paitsi, että nälkä oli jatkuvasti läsnä, mutta olin jollain tavalla jopa riippuvainen siitä tunteesta, nautin siitä. 

Liikuin kuin hullu ja söin kuin hiiri. Vietin älyttömästi aikaa netissä etsien tietoa terveellisestä syömisestä, seurasin somessa useita fitness-harrastajia ja otin osaa joihinkin nettivalmennuksiin. Pää meni kaikesta tiedosta ihan sekaisin, välttelin useita ruoka-aineita ja stressi syömisestä kasvoi kasvamistaan. Oli ehkä maaliskuu 2015 kun tuli ns. "takaisinmaksun aika". Se nälän tunne... Muistan sen illan kun kaivoin säästetyt herkut lipastosta ja söin niitä. Ja ruokaa. Ja leipää. Paljon. Söin pahaan oloon saakkaa sillä ajatuksella, että nyt sammutan nämä pitkään velloneet himot ja näläntunteet. Söin suklaata niin paljon, etten pystyisi edes ajattelemaan kyseistä herkkua tulevina viikkoina, koska ällötys sitä kohtaa olisi niin suuri. Ei toiminut. Jatkoin tutulla tiukalla tyylillä, kunnes tuli seuraava "mättöhetki". 
Jos oikein muistan niin alkuun näitä tuli kerran viikossa. Nopeasti välit kuitenkin tihenivät. En muista mitä tästä silloin ajattelin, ehkä sallin sen jonkin tyyppisenä tankkaamisena, eikä mitkään hälytyskellot soineet. Kuukaudet kului, liikunta väheni, tuli muutto Lappeenrantaan ja koko elämä piti tavallaan rakentaa alusta. Ensimmäinen vuosi uudella paikkakunnalla ei todellakaan ollut helppo. Aika pian huomasin ahmimiskohtauksista tulleen oikeasti ongelma. Jotenkin yritin selviytyä niiden avulla haastavasta elämäntilanteesta ja yksinäisitä hetkistä. Löysin netistä tekstejä epätyypillisestä ahmimishäiriöstä (BED) ja oireisiin oli helppo samaistua. Halusin ongelmasta mahdollisimman pian eroon ja kävin syömishäiriöihin erikoistuneella psykoterapeutilla. Hoitotaho vaihtui yleiselle mielenterveyspuolelle, todettiin keskivaikea masennus ja aloitettiin viikottaiset terapiakäynnit. Ahmimiskohtaukset oli pahimmillaan vuoden 2016 alussa. Ahmimista oli päivittäin ja määrät oli valtavia. Siis oikeasti valtavia!
Masennus ei olisi aamulla päästänyt nuosemaan sängystä. Kävin töissä ja vapaa-ajalla söin, ahmin. Koirien lenkittäminen oli tuskaa täyttäkin täydemmän vatsan takia ja masennus vei viimeisetkin kiinnostuksen rippeet oikeasta elämisestä. Käytin yksinoloajan aina syömiseen. Välillä pelkäsin niitä yksinolon hetkiä, mutta enimmäkseen odotin. Ne mahdollistivat ahmimisen ja sen avulla koin jotenkin selviytyväni päivistä. Tuolta ajalta en muista juuri mitään muuta.

Keväällä sain lääkkeellistä apua masennukseen ja ahmimiseen. Ruoka kuvotti, eikä näläntunnetta ollut. Mieli koheni hurjasti ja ruokaa piti syödä väkisin, jotta kroppa saisi edes jotakin ravintoa. Ahmitut kilot lähtivät putoamaan. Kuvittelin, että ongelma on ratkennut ja elin sen mukaisesti. 

Aloin kuitenkin pelkäämään, että normaali, terveellinen syöminen tuo pudonneet kilot takaisin ylimääräisten kera ja opettelin oksentamaan. Pelkäsin ihan normaaliakin syömistä ja pyrin useimmiten syödystä ruuasta eroon. Pian oltiin taas siinä kierteessä, kun keho on jatkuvasti nälkäinen vähäisen ravinnonsaannin takia. Nälkä altistaa ahmimiselle, ahmiminen aiheuttaa henkisen sekä fyysisen pahan olon, oksentaminen helpottaa ja pian on taas nälkä. Kierre tuntuu olevan pysähtymätön ja tasapainoon on helv*tin vaikea päästä. Edelleen ruoka on myös "väline", jolla käsittelen tunteita. Väline, jolla "rankaisen" itseäni. Harvemmin se on palkinto mistään ja siitä nauttiminen muutenkin on hankalaa.

Naurettavaa tässä kaikessa on se, että tavoitteenani ja jopa "intohimoni" on ravita, liikuttaa ja muutenkin kohdella kehoani (ja mieltäni) parhaalla ja mahdollisimman terveellisellä, itselle luontevimmalla tavalla. En uskalla syödä, koska pelkään lihomista, enkä myöskään edelleen halua syödä tietynlaisia, omasta mielestäni epäterveellisiä ruokia. Tai sanotaanko pikemminkin, etten halua jättää niitä kehooni vaikka sallisin niiden syömisen satunnaisesti. Pyrin mukamas terveellisyyteen, mutta todellisuudessa en voisi paljoa paskemmin itseäni kohdella. Se suoritus, jonka keho joutuu oksennuttaessa tekemään... Hampaiden kunto on se, minkä heikkenemisestä yleensä bulimian kohdalla puhutaan, mutta se on vain yksi murheista. Mielestäni pelottavampaa on normaalia suurempi riski ruokatorven alueen kasvaimiin, rytmihäiriöihin ja jopa sydämen pysähtymiseen runsaan oksentelun, vähäisen energian ja raskaan liikunnan seurauksena. Oon kuullut myös tapauksista, joissa oksennusta on joutunut keuhkoihin ja runsaan ahminnan seurauksena vatsalaukku on saattanut jopa revetä. Nämä ihan vain varoituksena, sillä itse kuulin suurimman osan vasta tänä talvena ravitsemusterapeutilla käydessäni. (Ja kaiken tän lisäksi se rahanmeno.... en suosittele :D)
Kaikkea tietoa ei välttämättä löydä netistä ja ammattilaisistakin on osattava löytää ne "oikeat" henkilöt. Valitettavan paljon on niitä terveysalan ammattilaisia, joiden on vaikea suhtautua vakavasti tämän kaltaiseen ongelmaan, jos asiakas ei ole vakavasti alipainoinen. Normaalipaino ei ole varma merkki terveydestä.

En tiedä mitä vielä sanoisin vai tuliko nytkin sanottua jo liikaa. Halusin jotenkin tiivistää tähän oman "historiani" ja puhua jatkossa edistymisestä ja fiiliksistä. 
Loppuun haluaisin sanoa, että omalla kohdalla uskoisin pahimpien vaiheiden olevan takanapäin, vaikka lähelläkään maalia ei vielä olla. "Karusta" tekstistä huolimatta täällä ollaan hyvillä mielin ja uskotaan, että tästä vuodesta tulee monessakin mielessä hitti (#meidänvuosi2017) :P 
Mulla on parhaat ihmiset ympärilläni! 

1 kommentti:

  1. Essi. Olet tärkeä ja rakas meille kaikille. Olet ajatuksissani ja toivon sydämmestäni,että pääset tästä kaikesta yli. Suuret ja lämpimät halaukset sinulle ❤

    VastaaPoista