sunnuntai 1. tammikuuta 2017

Saamattomuuden vuosi

Taas uusi vuosi. Miten nää tuleekin aina niin nopeasti toinen toisensa perään. Viime vuodesta on mielessä paljon ajatuksia ja sit taas toisaalta en tiedä yhtään mitä sanoisin. Vuosi oli henkisellä puolella hyvinkin vaihteleva ja kasvattava, uskoisin. Muuten en sanoisi kuluneita kuukausia mitenkään tapahtumarikkaiksi tai elämän parhaiksi ajoiksi. Loppua kohden on kyllä parannettu kuin sika juoksua! Haluaisin elää siinä uskossa, että vuoden vaihtuessa voisi aloittaa ns puhtaalta pöydältä ja uusi vuosi olisi erilainen. Kykenisin hiljalleen muuttamaan itseäni ihmisenä. Olemaan vahvempi ja rypemään kohti haasteita epäonnistumisen pelosta huolimatta. Onhan se turvallista ja helppoa linnoittautua kotiin eväiden kanssa ja kieltäytyä arjen ulkopuolisista asioista (ja välillä niistä arkisistakin), mutta mitä sillä loppupeleissä saavuttaa? En löydä tähän vastausta. Ehkä jo se kertoo jotain.
Ärsyttää. Oon 22 ja aika vaan kuluu. Haavilen asioista, suunnittelen ja mielessäni toteutankin, mutta sit jäädyn. Jatkan haaveilemista, mutten koskaan tosissani pyri niitä haaveita kohti. Epäonnistusinhan kuitenkin. Kadehdin niitä ihmisiä, jotka epäröimättä lähtevät kaikkeen mukaan.

Muuuutta jos tosiaan tämän uuden huikean vuoden kunniaksi lupaisin itselleni rypeä enemmän niitä haasteita ja haaveita kohti, vaikka ne jäisi syystä tai toisesta sitten saavuttamatta, mutta tietäisinpähän yrittäneeni. Sekin olis jo jotain, omanlaisensa voitto.
Niitä haaveita ja tavoitteita tälle vuodelle olisi vaikka millä mitalla, mutten aio tehdä niistä lupauksia. Loppupeleissä ne kuitenkin vain ahdistaa. Oon ihminen joka murehtii mennyttä, nykyistä ja tulevaa hetkeä. Siitä jos pääsisi pois. Eläisi hetkessä ja jokaisen päivän omana itsenään tehden niitä asioita mitkä tekee oikeasti onnelliseksi, koska kerran täällä vain eletään. Onhan siinäkin jo tavoitetta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti