keskiviikko 18. syyskuuta 2019

Oi mahtava Saana!

Päivitystahti laahaa (jälleen) ja kuluneilta kuukausilta olisi reissu jos toinenkin tarinoitavana. Heinäkuussa käytiin näyttelyreissulla Liettuassa, josta jatkettiin suoraan matkaa Ylläkselle. Lapissa tehtiin päiväreissu Kilpisjärvelle ja loogisesti (not) ajattelin aloittaa nyt siitä. 
Liettuan matkaan haluan palata ehdottomasti myös, mutta koska jostain syystä aloitin kuvien ajatuksella läpikäymisen näistä Saanalla otetuista, niin olkoon järjestys tämä.


Tiedä sitten oliko siinä paljoa järjen kanssa tekemistä kun tosiaan päiväretkenä käytiin Kilpisjärvellä. Ylläkseltä ajelee mapsin mukaan nollan pysähdyksen-taktiikalla noin 3,5 tuntia Saanatunturille. Järkevää tai ei, mutta oli se kyllä sen arvoista!

Päivä oli suhteellisen lämmin ja meillä oli kaikki koirat (yks, kaks.... viisi kappaletta) matkassa mukana. Tunturille kavutessa koirille tarjoutui onneksi parikin uintimahdollisuutta. Uudet raput olivat tuolloin vasta tekeillä, joten niitä ei päästy hyödyntämään. Maasto oli paikoin sen verran kivikkoista (etenkin kun yritettiin revohkan kanssa olla tukkimatta parhaita polkuja kanssakulkijoilta), että Marttaa tuli kuskattua kainalossa pahimpien louhikoiden yli. Omasta mielestään tappijalka olisi varmasti pärjännyt oikein hyvin, mutta katsoin paremmaksi toimia sen järjen äänenä. 

Onneksi sää sattui olemaan selkeä ja saatiin ihailla upeita maisemia koko 8km ajan. Matkaa ei ollut paljoa, mutta 4km ylämäkeen kyllä tuntui ihan liikunnalta (eikä varsinaisesti levolta tuntunut se alas kulkeminenkaan) 😅 
Pizza ja kylmä cokis maistui patikan päätteeksi! 

IMG_1209 IMG_1152 IMG_1151 IMG_1177 IMG_1079 IMG_1076 IMG_1093

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti