Näytetään tekstit, joissa on tunniste Agility. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Agility. Näytä kaikki tekstit

tiistai 4. helmikuuta 2020

Agilityjuttuja + pari videota

Taivas on kauttaaltaan kauniin vaaleanasininen ja pitkästä aikaa myös aurinko paistaa. Heräsin aamulla jo kuuden jälkeen ja päräytin suoraan hallille aksaamaan Kärpän ja Kustin kanssa. Martan juoksujen olisi pitänyt alkaa jo reilu kuukausi sitten, mutta edelleen niitä odotellaan. Terrieri on ollut viime päivinä vähän flegmaattisempi (juoksuista johtuvaa?) ja eilen illalla huomasin sillä ihmeellisen patin takajalan varpaiden välissä. Näistä johtuen Martta sai treenien sijasta jäädä vällyjen väliin nukkumaan, eikä se edes yrittänyt lähteä mukaan.

Ollaan tammikuun alusta asti treenattua yhden kaverin kanssa about kerta viikkoon yhdessä. Täytyy sanoa, että oon saanut näistä kerroista ihan älyttömästi irti! Ihanaa, että joku on potkimassa perseelle, luomassa uskoa ja sanomassa ääneen ihan niistä yksinkertaisimmistakin jutuista, koska kaikkea tekemäänsä, tekemättä jättämäänsä tai edes sanomaansa, ei aina vaan itse huomaa...  😅
Kiitos siis J !


Kustilla oli tänä aamuna erityisen hyvä vauhti päällä. Ikinä se ei ole ollut hidas, muttei kyllä mikään tykkikään. Sellaista tasainen, suht vauhdikas menijä.
Hieroin sen viime viikolla ja kuten pyrtsin liikkummisesta olin jo päätellytkin, niin olihan siellä jumi jos toinenkin.
Keskiviikon ohjatut treenit ajattelin skipata ja suunnata sen sijaan Lappeenrantaan kuuntelemaan Sampo Kokkosen luentoa nopeusvalmennuksesta.


Lappeenrannassa olisi kisat 15.2. ja tässä vielä arvon, että ilmoittaudunko vaiko en.
Ollaan kisattu vasta kerran kolmosissa ja kyllähän sitä pitäisi uskaltautua. Jostain syystä kisaaminen kuninkuusluokassa tuntuu vaan niin "pelottavalta". Ei kait siihen jännitykseen ja epävarmuuteen auta mikään muu kuin se itse kisaaminen...

maanantai 26. marraskuuta 2018

Asiat järjestyy

Maa on pysynyt kuuran peitossa jo useamman päivän ja ensilumikin satoi vihdoin myös tänne Lappeenrantaan. Marraskuiset pikkupakkaset tuntuvat puskevan voimalla luihin ja ytimiin.

Tämä on nyt kolmas talvi täällä Etelä-Karjalassa. Paikka on tuntunut kodilta jo pitkään, mutta vasta tämän syksyn aikana on elämä alkanut oikeasti muodostua "kokonaiseksi". Näin aikuisiällä ystävyyssuhteiden luominen on tuntunut yhdeltä ikuisuusprojektilta, harrastukset on olleet "vähän" tuuliajolla ja meikäläinen on vaan odottanut asioiden jonain päivänä muuttuvan. 
Kuitenkin viime kuukaudet on tuoneet mukanaan arkeen sitä kaivattua sisältöä, enkä ole kesän jälkeen parkunut kertaakaan yksinäisyyttäni.


Kuten edellisen postauksen lopussa mainitsin, me aloitettiin Kustin kanssa agility. Ensimmäistä kertaa kolmeen vuoteen tuntui turvalliselta ja aidosti kivalta sitoutua säännölliseen harrastukseen. Paluu vanhan harrastuksen pariin on tuntunut ihan mahtavalta! Meillä on nyt kolmet treenit ja yhdet epikset takana, ja oon jälleen kerran yllättynyt siitä, miten tuon koiran kanssa voi aina vaan jatkaa siitä mihin on viimeksi jääty. Oli laji mikä tahansa ja taukoa kuukauden tai vuoden verran. Nopeasti on itsellekkin muistunut systeemit mieleen, eikä se radalla juokseminen tunnun niin kovin kömpelöltä. Ei varmaan tarvitse erikseen edes mainita, että pyrri on ollut melko pähkinöinä 😁💛 
Marttakin läpäisi soveltuvuustestin ja näinollen aloittaa tammikuussa agilityn alkeisryhmässä. Kovin on varmaan outoa taas aksailla pitkästä aikaa mini-koiran kanssa, mutta kivaa siitäkin varmasti tulee! 

Meillä on kuukauden verran ollut kylässä russeli-kakara Simon. Huomenna on aika palauttaa pentu kotiinsa ja samalla reissulla otan Taavin mukaan. Seisojalla on näytönpaikka Messarissa ja sitä varten tarvinnee vähän reenailla 🙈